Jos Eksotella kirkastuu, mitä käy kansalaisella

Tällä viikolla jo toisen kerran luin paikallislehdestä paikallisen hoivayrityksen ongelmista. Suuri sote-palvelujen tuottaja on tehnyt pienen hoivapalveluyrityksen toiminnan mahdottomaksi. Hetkeä aiemmin olin lukenut Etelä-Karjalan alueen sote-palvelujen keskittämisistä. Tämä on ihan järjetöntä. Pieni ihminen jää suuren jalkoihin. Paitsi epäinhimillistä se on myös taloudellisesti lyhyt näköistä. Meidän täytyy panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan ja lähipalveluihin myös sosiaali- ja terveyssektorilla.

Huhtikuun 13. Eksotella kirkastuu?!?

Huhtikuun 14. Salokoti lopettaa

Tammikuun uutinen Imatralta Attendo syö pienet, paikalliset palvelutuottajat

Elinvoimaa Kaakkois-Suomeen

Istuttuani parissa vaalipaneelissa, joissa on erityisesti nostettu esiin maakuntien elinvoima, täytynee ainakin eteläkarjalaisena ja imatralaisena ottaa asiaan kantaa.

Kun ihmettelemme työpaikkojen häviämistä ja muuttovirtaa pois täältä Etelä-Karjalasta, on meidän pakko katsoa peiliin. Olemme ajaneet alas lukuisia yrityksiä omien valintojemme ja kunnallisen päätöksenteon myötä. Olemme valmiita myymään kaiken palvelutuotannon muualle. Se on lyhytnäköistä toimintaa. Luin huolestuneena uutista Imatran Palvelutaloyhdistyksen ongelmista, joita Eksote on tuonut mukanaan. Pienempien, vastaavien yritysten toimintaa on jo saatu alas. Nyt on vuorossa vähän isompi palveluntuottaja. Ketä tämä palvelee.

Meidän on sitouduttava paikalliseen palvelutuotantoon myös kuntatasolla, että voimme säilyttää ne työpaikat, jotka ovat välttämättömiä verotulojen ylläpitämiseksi. Palvelutoiminnan verotuotto ei toki vastaa teollisuuden verotuottoa, mutta on tärkeä lisä alueellamme. Raha ratkaisee ja se on ratkaissut liikaa Etelä-Karjalasta pois päin.

Yritystoiminnan tukeminen ja arvonlisäverotus

Suomi elää yrittämisestä. Lähes 300 000:sta yrityksestä yli 90 prosenttia on pienyrittäjiä, jotka työllistävät alle kymmenen henkilöä. Näistä mikroyrityksistä vielä vain itsensä työllistäviä on paljon. Monella heistä olisi kuitenkin halu ja tarve palkata tekijä tai tekijöitä, mutta palkkaaminen sivukuluineen on taloudellisesti mahdotonta. Kannatan yrittäjien tukemista niin, että palkkaamisen kynnys madaltuu. Tämä tukee työllistymistä ja työn kautta kasvua.

Arvonlisäverotus on Suomessa korkealla tasolla. Se haittaa osaltaa yritystoimintaa ja työllisyyttä. Veron vaikutukset ovat suhteessa isommat pienituloisien kohdalla. Kevyempi verotus vaikuttaa kokonaiskysyntään ja sitä kautta talouskasvuun sekä työllisyyteen. Pienten yritysten arvonlisäverovapaan myynnin rajaa tulee nostaa ja arvonlisäverokannan tulee olla sellaisella tasolla, että yrittäjyys on kannattavaa.

 

Omakotiasumisen kuluista

Tänään vaalikentillä pääsi keskustelemaan omakotiasumisen kuluista. Itse olen asunut omakotitalossa aina. Jopa opiskelija-asunnot Joensuussa aikanaan olivat omakotitaloissa. Mutta keskustelu tänään liittyi sähkönsiirron kustannuksiin ja kiinteistöveroon.

Tänään on ollut  Messukeskuksessa Omakotiliiton vaalipaneeli, jossa on varsin yksimielisesti suhtauduttu maksujen kohtuuttomuuteen ja lupaus asian ottamisesta hallitusohjelmaan on tehty. Muistetaan pitää siitä kiinni vaalien jälkeen. Istuin neljä vuotta sitten Omakotiliiton vaalipaneelissa Kouvolassa ja esimerkiksi kiinteistövero oli myös silloin esillä. Mitä siitä seurasikaan? 

Suomessa on 1,16 miljoonaa erillispientaloasuntoa. Luku osoittaa sen, kuinka helposti saadaan kassaan rahaa, jos nostetaan vähän kiinteistöveroa. Kuitenkin tällaiselle verolle on saatava myös vastinetta. Maaseudulla voi käydä niinkin, ettei vastinetta tule ja myös kaupungissa vastine on kyseenalainen. Se on helppo havaita, kun kulkee katuja esimerkiksi täällä Imatralla. 

Monet, jotka ovat vuosikymmenien työllä kotinsa rakentaneet, voivat olla niin pienituloisia, ettei kaikkiin omakotiasumisen kustannuksiin ole enää varaa. Kiinteistöveroa on korotettu ja hankalin tilanne on niillä, jotka joutuvat maksamaan vielä kohtuuttomia sähkönsiirtokustannuksia. On siis todellakin tehtävä jotain kustannusten kohtuullistamiseksi. Joko alkaisimme oppia, ettei myydä Suomea ylikansallisille yrityksille. Tosin taitaa olla jo myöhäistä.

 

Ei nimi naista pahenna, jos ei nainen nimeä

Tämä vaalikiertue on ollut poikkeuksellinen yhdellä tapaa. Sukunimeni on saanut lisänsä sitten edellisten vaalien. Se on aiheuttanut paljon kyselyä ja jopa kummastusta. Minusta nykyään tehdään paljon isompiakin muutoksia. Olen ollut Hauska ensimmäiset vuoteni ja pohtinut monesti aiemminkin nimen käyttöönottoa. Kahdeksan vuotta sitten ajattelin antaa sen itselleni syntymäpäivälahjaksi, mutta silloin oli vaalit. Ei voinut niitä sotkea.

Isäni kuoleman jälkeen asia on seurannut minua ja kyselin mieheltänikin, mitä hän asiasta tuumaa. Hänkin suhtautui hyväksyvästi, mutta taas oli vaalit tulossa. Tällä kertaa en antanut vaalien sotkea nimiasiaa, vaan otin Hauskan käyttöön. Parasta kaikessa on ollut tutustua uusiin ihmisiin, jopa sukulaisiin, joita vaalityön kautta on löytynyt. Ja kyllä, olen ratkaisuuni tyytyväinen. Allekirjoitukset eivät vielä tule ihan automaattisesti, mutta puhelimeen vastaaminen luonnistuu jo.

Sivistyneen yhteiskunnan sairaus

Suomi on maailman parhaita maita elää monilla mittareilla mitattuna. Pidämme itseämme sivistyneenä yhteiskuntana. Mutta onko hyvinvointimme tullut meille ansaksi? Mistä johtuu, että tämän sivistyneen yhteiskuntamme keskellä tapahtuu asioita, joista ei haluaisi lukea eikä kuulla? On totta, että tiedon tulva on jotain sellaista, mitä eivät edelliset sukupolvet ole voineet edes kuvitella. Tiedämme siis asioita, joita on varmasti ollut pienessä määrin ennenkin, mutta emme ole niistä tienneet.

Kun me juoksemme kohti parempaa huomista, onko meiltä unohtunut, että kaikki eivät pääse yhtä lujaa? Olemmeko tämän taloudellisen hyvinvoinnin perässä juostessamme unohtaneet, että elämässä on muitakin arvoja – ja ihmisiä.

Olemme päivitelleet muualla maailmassa tapahtuvia hirmutekoja ja kuvitelleet, ettei sellainen ole Suomessa mahdollista. Viime aikojen uutiset ovat todistaneet muuta. Esimerkiksi Oulun  seksuaalirikosuutisissa voitiin langettaa syy niille toisille, tulijoille sieltä jostain. Jo silloin mietin, että miksi meillä puhutaan niin vähän ihan kantasuomalaisten keskuudessa ja lähipiirissä tapahtuvista seksuaalirikoksista. Valitettavsti saimme karun herätyksen todellisuuteen pari viikkoa sitten.

Nyt, jos koskaan, meidän on aika rakentaa lähimmäisyhteiskuntaa, jossa naapuri ei voi maata asunnossaan kuukausia kuolleena, jossa vanhukset, vammaiset ja muut hoivaa tarvitsevat saavat tarvitsemansa avun, jossa lapsi ei voi joutua kaltoin kohdelluksi, ilman että siihen joku puuttuu ja yhteiskuntaa, jossa meillä jokaisella on joku, joka välittää.

Kuka päättää meidän perheemme asioista?

Kumpi hoitamaan lasta, jos kotihoidontuki tai vanhempainraha sen kerran mahodollistaa?  Kannustan lämpimästi isiä ottamaan osaa lapsen hoitoon. Moni tuttu isä, joka on mahdollisuuteen tarttunut, ei ole asiaa katunut.

Perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken jakaa mielipiteitä. Monta hyvää syytä on esitetty puolittamiseksi. Mutta osa näistä syistä myös ontuu. Jos jouku perhe haluaa jakaa hoidon niin, että isä tai äiti hoitaa liki koko ajan, miksi se pitäisi estää? Jos vanhemmat haluavat jakaan perhevapaat tasan, osannevat ihan itse päättää siitä.

Pääasia on, että perheitä tuetaan.

Kysytyin kysymys

Vaalityötä tehdessä nousee kansalaisten keskuudessa voimakkaimmin esiin eläkkeiden määrä, verotus ja taitettu indeksi. Siitä on puhuttu eniten myös kahdeksan ja neljä vuotta sitten. Mitä tässä välillä on tapahtunut? Eipä juuri mitään parempaan suuntaan.

Miksi me otamme niiltä, jotka ovat työllään tämän maan hyvinvoinnin rakentaneet? Se, mihin omat eläkemaksuni suoraan laskien riittävät, ei ole minulle kovin epäselvää. Sen voin laskea. Mutta sen verran on eläkkeitä rahastoitu, että sieltä pitäisi riittää sellainen korvaus vuosikymmenien työstä, että sillä tulee toimeen. Henkilöiden, jotka ovat tehneet vuosikymmenten työuran pienipalkkaisissa töissä, pitäisi pystyä elämään eläkkeellään ilman sosiaalietuuksia. Leikkausten ja verotuksen jälkeen he ovat usein yhtä heikossa asemassa, kuin takuueläkkeen saajat. Ovatko he tehneet työnsä turhaan?

Millaisen mallin me annamme tästä tuleville sukupolville? Ikäväkseni täytyy todeta, että meillä on kasvamassa myös joukko nuorempaa polvea, joka ei ymmärrä tai ole kiinnostunut rakentamaan yhteiskuntaamme omalla työpanoksellaan. Kun tämä nuori sukupolvi katsoo vaikka isovanhempien elämää, voiko heillekin tulla olo, ettei kannata yrittää?

Työn teon tulee aina olla kannattavaa, myös eläkevuosina!