About Eija Hauska-Mertanen

Olen 60-vuotias yhdyskuntatekniikan lehtori ja insinööri (YAMK). Päätyökseni opetan insinööri- ja rakennusmestariopiskelijoille teiden, katujen ja kunnallistekniikan suunnittelua ja toteutusta. Vapaa-aikani menee ulkoiluun, lukemiseen ja ihmisten kohtaamiseen. Toimin Kristillisdemokraattien Imatran paikallisosaston ja Kaakkois-Suomen naisten puheenjohtajana sekä Kymen piirin hallituksessa. Olen oman ammattiyhdistykseni TOOL Lappeenranta ry:n puheenjohtaja. Istun myös TOOLin valtuustossa. Minulla on hoidettavanani pari yksityistiekuntaa. Olen vaimo ja viiden jo kotoa pois muuttaneen lapsen äiti. Olen saanut syntymälahjaksi kiitollisen ja vähään tyytyväisen mielen. Siksi haluan, että hyvää jaetaan tasapuolisemmin. Mielestäni jokaisella on oikeus oppimiseen, mutta oppijoilla myös velvollisuus hyödyntää heille yhteiskunnan varoilla tarjolla olevat mahdollisuudet. Jokaisella on myös oltava oikeus hyvään hoivaan ja mielipiteensä ilmaisemiseen. Mielipiteitään tulee ilmaista rakentavasti.

Ei nimi naista pahenna, jos ei nainen nimeä

Tämä vaalikiertue on ollut poikkeuksellinen yhdellä tapaa. Sukunimeni on saanut lisänsä sitten edellisten vaalien. Se on aiheuttanut paljon kyselyä ja jopa kummastusta. Minusta nykyään tehdään paljon isompiakin muutoksia. Olen ollut Hauska ensimmäiset vuoteni ja pohtinut monesti aiemminkin nimen käyttöönottoa. Kahdeksan vuotta sitten ajattelin antaa sen itselleni syntymäpäivälahjaksi, mutta silloin oli vaalit. Ei voinut niitä sotkea.

Isäni kuoleman jälkeen asia on seurannut minua ja kyselin mieheltänikin, mitä hän asiasta tuumaa. Hänkin suhtautui hyväksyvästi, mutta taas oli vaalit tulossa. Tällä kertaa en antanut vaalien sotkea nimiasiaa, vaan otin Hauskan käyttöön. Parasta kaikessa on ollut tutustua uusiin ihmisiin, jopa sukulaisiin, joita vaalityön kautta on löytynyt. Ja kyllä, olen ratkaisuuni tyytyväinen. Allekirjoitukset eivät vielä tule ihan automaattisesti, mutta puhelimeen vastaaminen luonnistuu jo.

Sivistyneen yhteiskunnan sairaus

Suomi on maailman parhaita maita elää monilla mittareilla mitattuna. Pidämme itseämme sivistyneenä yhteiskuntana. Mutta onko hyvinvointimme tullut meille ansaksi? Mistä johtuu, että tämän sivistyneen yhteiskuntamme keskellä tapahtuu asioita, joista ei haluaisi lukea eikä kuulla? On totta, että tiedon tulva on jotain sellaista, mitä eivät edelliset sukupolvet ole voineet edes kuvitella. Tiedämme siis asioita, joita on varmasti ollut pienessä määrin ennenkin, mutta emme ole niistä tienneet.

Kun me juoksemme kohti parempaa huomista, onko meiltä unohtunut, että kaikki eivät pääse yhtä lujaa? Olemmeko tämän taloudellisen hyvinvoinnin perässä juostessamme unohtaneet, että elämässä on muitakin arvoja – ja ihmisiä.

Olemme päivitelleet muualla maailmassa tapahtuvia hirmutekoja ja kuvitelleet, ettei sellainen ole Suomessa mahdollista. Viime aikojen uutiset ovat todistaneet muuta. Esimerkiksi Oulun  seksuaalirikosuutisissa voitiin langettaa syy niille toisille, tulijoille sieltä jostain. Jo silloin mietin, että miksi meillä puhutaan niin vähän ihan kantasuomalaisten keskuudessa ja lähipiirissä tapahtuvista seksuaalirikoksista. Valitettavsti saimme karun herätyksen todellisuuteen pari viikkoa sitten.

Nyt, jos koskaan, meidän on aika rakentaa lähimmäisyhteiskuntaa, jossa naapuri ei voi maata asunnossaan kuukausia kuolleena, jossa vanhukset, vammaiset ja muut hoivaa tarvitsevat saavat tarvitsemansa avun, jossa lapsi ei voi joutua kaltoin kohdelluksi, ilman että siihen joku puuttuu ja yhteiskuntaa, jossa meillä jokaisella on joku, joka välittää.

Kuka päättää meidän perheemme asioista?

Kumpi hoitamaan lasta, jos kotihoidontuki tai vanhempainraha sen kerran mahodollistaa?  Kannustan lämpimästi isiä ottamaan osaa lapsen hoitoon. Moni tuttu isä, joka on mahdollisuuteen tarttunut, ei ole asiaa katunut.

Perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken jakaa mielipiteitä. Monta hyvää syytä on esitetty puolittamiseksi. Mutta osa näistä syistä myös ontuu. Jos jouku perhe haluaa jakaa hoidon niin, että isä tai äiti hoitaa liki koko ajan, miksi se pitäisi estää? Jos vanhemmat haluavat jakaan perhevapaat tasan, osannevat ihan itse päättää siitä.

Pääasia on, että perheitä tuetaan.

Kysytyin kysymys

Vaalityötä tehdessä nousee kansalaisten keskuudessa voimakkaimmin esiin eläkkeiden määrä, verotus ja taitettu indeksi. Siitä on puhuttu eniten myös kahdeksan ja neljä vuotta sitten. Mitä tässä välillä on tapahtunut? Eipä juuri mitään parempaan suuntaan.

Miksi me otamme niiltä, jotka ovat työllään tämän maan hyvinvoinnin rakentaneet? Se, mihin omat eläkemaksuni suoraan laskien riittävät, ei ole minulle kovin epäselvää. Sen voin laskea. Mutta sen verran on eläkkeitä rahastoitu, että sieltä pitäisi riittää sellainen korvaus vuosikymmenien työstä, että sillä tulee toimeen. Henkilöiden, jotka ovat tehneet vuosikymmenten työuran pienipalkkaisissa töissä, pitäisi pystyä elämään eläkkeellään ilman sosiaalietuuksia. Leikkausten ja verotuksen jälkeen he ovat usein yhtä heikossa asemassa, kuin takuueläkkeen saajat. Ovatko he tehneet työnsä turhaan?

Millaisen mallin me annamme tästä tuleville sukupolville? Ikäväkseni täytyy todeta, että meillä on kasvamassa myös joukko nuorempaa polvea, joka ei ymmärrä tai ole kiinnostunut rakentamaan yhteiskuntaamme omalla työpanoksellaan. Kun tämä nuori sukupolvi katsoo vaikka isovanhempien elämää, voiko heillekin tulla olo, ettei kannata yrittää?

Työn teon tulee aina olla kannattavaa, myös eläkevuosina!

 

Syrjäytymistä vastaan

Liki kaikki poliittiset toimijat ja erityisesti kansanedustajaehdokkaat puhuvat nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen keinoista. Ja hyvä niin. Samaan joukkoon lukeudun minäkin. On erittäin tärkeää havaita syrjäytymisen merkit mahdollisimman varhain. Työssänikin seuraan tuntosarvet pystyssä, ovatko kaikki nuoret mukana menossa.

Mutta kuka puhuisi työikäisten ja ikääntyvien syrjäytymisestä. Kaiken syrjäytymisen eteen on tehtävä töitä. Uskon, että jokainen meistä voi vaikuttaa syrjäytymisen ehkäisyyn. On tärkeää, että myös meillä aikuisilla on paikka tässä yhteiskunnassa. Tähän tietysti vaikuttaa työllisyys, mutta myös kolmannella sektorilla on merkittävä rooli ihmisten arjen tukemisessa. Siksi on tärkeää huomioida kolmannen sektorin merkitys hyvinvoinnillemme ja mahdollistaa sen toimintaa.

Yhden luukun periaate

Sosiaaliturvamallissa, jota kannatan, on kaikki etuudet yhdistetty yhdeksi yleistueksi. Tuki maksettaisi kuukausittain harkinnanvaraisena elämäntilanteeseen sidottuna tukena. Tuella on tarkoitus korvata eri tuet ja lisätä työnteon kannustimia. Uuden tulorekisterin myöstä tuki rekisteröitäisi tulorekisteriin, jossa huomioidaan myös maksetut palkat. Verotuksessa huomioidaan tuki ja maksetut palkat. Tarkoituksena on tehdä työnteosta aina kannattavaa. Hallinnointi ja paperien pyörittäminen vähenee, olosuhdemuutokset voidaan tehdä verkossa ja luukulta toiselle ei tarvitse juosta. Jo maksettuja etuisuuksia ei myöskään tarvitse periä takaisin työtilanteiden muuttuessa.

Olemme vain ihmisiä

Tämä on anteeksipyyntö niille, jotka ovat jostain syystä saaneet postiluukkuunsa tai postilaatikkoonsa mainokseni, vaikka luukussa/kautta laatikossa on mainoskielto. Koska jaamme mainoksia monenlaisissa olosuhteissa, myös pimeässä ja sateessa, voi käydä niin, ettei kieltoa ole huomattu tai se sijaitsee jakajan kannalta paikassa, josta sitä on vaikea havaita, sattuu inhimillisiä erehdyksiä. Pyydän anteeksi itseni ja koko tiimini puolesta, että olen aiheuttanut mielipahaa tällä inhimillisellä erehdyksellä.

Kestäväkehitys ja ilmastonmuutos

Moni on jo väsynyt kuulemaan jatkuvasti siitä, mitä meidän pitäisi tehdä ilmaston eteen. Kun seuraamme Suomessa ja erityisesti Suomea laajemmin ilmastokeskustelua, tulee väistämättä hiukan epätoivoinen olo. Hyvinvointivaltiona meidän kulutustottumuksemme ovat raskaat ja niitä on roimasti vara keventää. Kuitenkin Suomi on yksi niistä, noin 30:stä maasta, joka on pystynyt vähentämään hiilidioksidipäästöjään edellisvuodesta (2016) 5 prosenttia ja viimeisten 30 vuoden aikana muutos on ollut yli 20 prosenttia. Kun samaan aikaan EU:ssakin päästöt jatkavat nousuaan ja maailmalla ne ovat 2,7 prosentin noususuunnassa, tuntuu kohtuuttomalta jatkuvasti kohdistaa erityisesti yksilön tuottamiin päästöihin huomiota meillä. Suomen osuus on promillen luokkaa maailman päästöistä.

Olen iloinen siitä, että olemme pystyneet kulutuksen kasvusta huolimatta vähentämään päästöjämme. Voimme vähentää omalta osaltamme päästöjä kulutusvalinnoillamme, mutta samaan aikaan meidän on kansakuntana tehtävä aktiivisesti töitä, että muu Eurooppa sekä suurvallat tekevät myös kaikkensa yhteisen elinympäristömme säilyttämiseksi elinkelpoisena. Suomessa on paljon raskasta teollisuutta, joka tuottaa runsaasti päästöjä.

Voimme kehittyä teollisuuden jätteiden hyödyntämisessä ja kehitystuotteemme voivat olla myös vientituotteita. Suomessa on laajana ja metsärikkaana maana ollut hyvin hiilinieluja, mutta meidän on huolehdittava siitä, että näin on jatkossakin. Tämä tarkoittaa, että hakkuiden ja metsänhoidollisten toimenpiteiden kanssa on oltava valveilla. Suomi elää metsästä, mutta vain silloin, kun se on kunnossa.

Ruuhkavuosien haasteet

Ruuhkavuosiksi mainitaan aikaa, jolloin lapset on maailmaan laitettu, työelämä vaatii eniten ja ihmisellä on suurin kaipuu itsensä toteuttamiseen. Lisäksi monen vanhemmat saavuttavat jo sellaisen iän, että vaativat ylimääräistä apua. Tämän yhtälön yhteen sovittaminen on varsin haasteellista. Omien unelmien toteuttaminen saa usein odottaa. Näiden taakkojen alle moni uupuu.

Työelämän joustot ovat tarpeen, lasten ja vanhempien hoitoon on voitava luottaa ja tarvittaessa on saatava apua. Työelämässä pitää olla mahdollisuus joustaviin työaikoihin. Nykyään näin onkin monessa työpaikassa. Myös etätyöt ovat tuoneet uutta joustoa työelämään, mutta voivat olla myös sudenkuoppa. Työajan käsite voi monesti hämärtyä tätä mahdollisuutta käyttettäessä, molempiin suuntiin. Työelämän vaatimukset ja odotukset voivat olla kohtuuttomat ja työelämässä on huomioitava myös ihmisten persoonallisuuserot.

Lapset on voitava jättää hoitopaikkaan, joka huolehtii lapsen perustarpeista; turvallisen aikuisen huomiosta, kaveruudesta sekä virikkeellisestä kasvuympäristöstä. Myös vanhempien hyvä hoiva on keski-ikäiselle, ruuhkavuosiaan elävälle tärkeää. Vanhemman on saatava tarvitsemansa puhtaus ja ravinto ilman, että lapsen tarvitsee taistella asiasta.

Lapsen tarpeet

Lapsi on ihme. Heti syntymästään asti hänellä on valtava vauhti kehittyä ja oppia uutta. Toki persoonallisuuseroja on, mutta terve lapsi oppii kävelemään sekä ilmaisemaan sanallisesti itseään noin vuoden ikäisenä. Turvallinen ja rakastava ympäristö tukee lapsen kehitystä. Turvalliseen ympäristöön kuuluu rakastavia aikuisia, sopivasti virikkeitä sekä sopiva rauha kehittyä. Lapsen ensimmäisiä kolmea vuotta pidetään lapsen emotionaalisen kehityksen tärkeimpinä. Silloin rakennetaan luottamusta maailmaan ja itseen. Meidän tulee mahdollistaa tämä kehitys lapsillemme niin yksilöinä kuin yhteiskuntanakin.

On lyhytnäköistä säästää lasten hoivassa ja korvata läheisiä kontakteja toisarvoisilla asioilla. Lapsi tarvitsee edelleen syliä, jakamatonta aikaa, katsetta, kuulevia korvia ja lempeää ojausta. Vaikka Suomessa on talous ja mahdollisuudet paremmat, kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa, lapsillamme alkaa olla yhä enemmän ongelmia. Mikä lapsiamme vaivaa? Olemmeko saaneet omalla mammonan perässä juoksemisellamme aikaan ahdituneita ja yksinäisiä lapsia? Jos lapsilta kysytään, mitä he kaipaavat eniten perhe-elämältä, vastaus on yhdessä olemista.

Isot laivat kääntyvät hitaasti ja tavat myös, mutta on aika alkaa kääntää laivaa siihen suuntaan, että perheellä on taas se arvo, joka sille kuuluu. Tähän voimme vaikuttaa tukemalla ja kannustamalla perheitä. Perheiden on halutessaa voitava valita kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä. Heidän on voitava itse päättää missä ja kuka hoitaa lasta noiden tärkeiden ensimmäisien vuosien aikana. Perhevapaiden osalta vanhempien on voitava valita perheelle sopivin vaihtoehto.

Leikki-ikäisen lapsen hoitoon on tärkeää olla vaihtoehtoja. Päiväkotien ryhmäkoot voivat olla haasteellisia ja on tärkeää, että myös pienempiä yksiköitä on tarjolla. Vähintään yhtä tärkeää on, että päiväkotien henkilömitoitus on sopiva. Kun mitoitus on oikea, se vähentää myöhemmin elämässä tuen tarvetta ja sitä kautta talouskin pysyy paremmin kurissa. Kun työntekijämitoitus on oikea, jaksaminen ja tehokkuus myös hoitohenkilökunnassa.

Lasta kuuluu kasvattaa vastuuseen ikäänsä sopivalla tavalla. Alakoululaisen vastuut ovat toiset, kun yläkoululaisen. Yhtäkaikki ohjausta tarvitaan ikäryhmälle sopivasti. Osa lapsista pystyy hyvinkin itsenäiseen työskentelyyn. Kaikilta itsenäinen työskentely ei onnistu. Tässäkin meidän on pystyttävä ottamaan huomioon yksilön tarpeet. Isoissa ryhmissä erityistukea tarvitseva voi jäädä vaille riittävää ohjausta. Siksi oikein mitoitettu ja kohdennettu ohjaus peruskoulussa on erittäin tärkeää. Mutta ongelmat on tunnistettava riittävän varhain. Henkilökuntamitoitus on hyvin laaja taloudellinen kysymys ja meidän tulee ymmärtää, että puutteellinen mitoitus aiheuttaa meille isoja, taloudellisia haasteita myöhemmin.