Ruuhkavuosien haasteet

Ruuhkavuosiksi mainitaan aikaa, jolloin lapset on maailmaan laitettu, työelämä vaatii eniten ja ihmisellä on suurin kaipuu itsensä toteuttamiseen. Lisäksi monen vanhemmat saavuttavat jo sellaisen iän, että vaativat ylimääräistä apua. Tämän yhtälön yhteen sovittaminen on varsin haasteellista. Omien unelmien toteuttaminen saa usein odottaa. Näiden taakkojen alle moni uupuu.

Työelämän joustot ovat tarpeen, lasten ja vanhempien hoitoon on voitava luottaa ja tarvittaessa on saatava apua. Työelämässä pitää olla mahdollisuus joustaviin työaikoihin. Nykyään näin onkin monessa työpaikassa. Myös etätyöt ovat tuoneet uutta joustoa työelämään, mutta voivat olla myös sudenkuoppa. Työajan käsite voi monesti hämärtyä tätä mahdollisuutta käyttettäessä, molempiin suuntiin. Työelämän vaatimukset ja odotukset voivat olla kohtuuttomat ja työelämässä on huomioitava myös ihmisten persoonallisuuserot.

Lapset on voitava jättää hoitopaikkaan, joka huolehtii lapsen perustarpeista; turvallisen aikuisen huomiosta, kaveruudesta sekä virikkeellisestä kasvuympäristöstä. Myös vanhempien hyvä hoiva on keski-ikäiselle, ruuhkavuosiaan elävälle tärkeää. Vanhemman on saatava tarvitsemansa puhtaus ja ravinto ilman, että lapsen tarvitsee taistella asiasta.

Lapsen tarpeet

Lapsi on ihme. Heti syntymästään asti hänellä on valtava vauhti kehittyä ja oppia uutta. Toki persoonallisuuseroja on, mutta terve lapsi oppii kävelemään sekä ilmaisemaan sanallisesti itseään noin vuoden ikäisenä. Turvallinen ja rakastava ympäristö tukee lapsen kehitystä. Turvalliseen ympäristöön kuuluu rakastavia aikuisia, sopivasti virikkeitä sekä sopiva rauha kehittyä. Lapsen ensimmäisiä kolmea vuotta pidetään lapsen emotionaalisen kehityksen tärkeimpinä. Silloin rakennetaan luottamusta maailmaan ja itseen. Meidän tulee mahdollistaa tämä kehitys lapsillemme niin yksilöinä kuin yhteiskuntanakin.

On lyhytnäköistä säästää lasten hoivassa ja korvata läheisiä kontakteja toisarvoisilla asioilla. Lapsi tarvitsee edelleen syliä, jakamatonta aikaa, katsetta, kuulevia korvia ja lempeää ojausta. Vaikka Suomessa on talous ja mahdollisuudet paremmat, kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa, lapsillamme alkaa olla yhä enemmän ongelmia. Mikä lapsiamme vaivaa? Olemmeko saaneet omalla mammonan perässä juoksemisellamme aikaan ahdituneita ja yksinäisiä lapsia? Jos lapsilta kysytään, mitä he kaipaavat eniten perhe-elämältä, vastaus on yhdessä olemista.

Isot laivat kääntyvät hitaasti ja tavat myös, mutta on aika alkaa kääntää laivaa siihen suuntaan, että perheellä on taas se arvo, joka sille kuuluu. Tähän voimme vaikuttaa tukemalla ja kannustamalla perheitä. Perheiden on halutessaa voitava valita kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä. Heidän on voitava itse päättää missä ja kuka hoitaa lasta noiden tärkeiden ensimmäisien vuosien aikana. Perhevapaiden osalta vanhempien on voitava valita perheelle sopivin vaihtoehto.

Leikki-ikäisen lapsen hoitoon on tärkeää olla vaihtoehtoja. Päiväkotien ryhmäkoot voivat olla haasteellisia ja on tärkeää, että myös pienempiä yksiköitä on tarjolla. Vähintään yhtä tärkeää on, että päiväkotien henkilömitoitus on sopiva. Kun mitoitus on oikea, se vähentää myöhemmin elämässä tuen tarvetta ja sitä kautta talouskin pysyy paremmin kurissa. Kun työntekijämitoitus on oikea, jaksaminen ja tehokkuus myös hoitohenkilökunnassa.

Lasta kuuluu kasvattaa vastuuseen ikäänsä sopivalla tavalla. Alakoululaisen vastuut ovat toiset, kun yläkoululaisen. Yhtäkaikki ohjausta tarvitaan ikäryhmälle sopivasti. Osa lapsista pystyy hyvinkin itsenäiseen työskentelyyn. Kaikilta itsenäinen työskentely ei onnistu. Tässäkin meidän on pystyttävä ottamaan huomioon yksilön tarpeet. Isoissa ryhmissä erityistukea tarvitseva voi jäädä vaille riittävää ohjausta. Siksi oikein mitoitettu ja kohdennettu ohjaus peruskoulussa on erittäin tärkeää. Mutta ongelmat on tunnistettava riittävän varhain. Henkilökuntamitoitus on hyvin laaja taloudellinen kysymys ja meidän tulee ymmärtää, että puutteellinen mitoitus aiheuttaa meille isoja, taloudellisia haasteita myöhemmin.

Nuoren näkökulma koulutuksesta

Sain käydä mielenkiintoisia keskusteluja perjantaina kauppakeskus Veturissa Kouvolassa. Parin nuoren miehen kanssa keskustelimme oppimisen polusta peruskoulusta alkaen. Hänellä oli mielenkiintoinen ajatus monipuolisemmasta opetustarjonnasta jo peruskoulusta lähtien. Nythän meillä tarjotaan laajalla rintamalla samaa, ministeriön tarjoamaa peruskoulua kaikille. Vaihtoehtoja on niukasti, vaikka periaatteessa koulunsa saakin valita. Miksi meillä ei olisi Steiner-koulujen tapaan muitakin pienempiä kouluja, jotka saisivat myös tuen.

Etelä-Karjalaisena tämä koskettaa meitä muun muassa Lappeenrannan Kristillisen koulun osalta, joka ei saa itselleen sitä tukea, jota ministeriö maksaa, vaan Lappeenrannan kaupunki käyttää rahat, jotka kuuluisivat koululle. Nämä pienemmät koulut voisivat tarjota kaivatun vaihtoehdon esimerkiksi niille lapsille ja nuorille, jotka ovat joutuneet kiusatuiksi. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kiusatun ei kuulu lähteä, vaan kiusaajan, joskus pieni kouluyhteisö, jossa saa kasvu- ja oppimisrauhan, voisi olla hyvä vaihtoehto.

Kun meidän koulujamme ajetaan yhä isompiin yksiköihin, voi kiusaamisesta tulla yhä isompi ongelma. Oikein suunnattujen opetusresurssien lisäksi olisi tärkeää olla oikein mitoitetut oppimisympäristöt jossa jokainen lapsi ja nuori voisi tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi.

Lähiopetukselle riittävät resurssit

Osallistuin TOOL ry:n valtuuston syykokoukseen 16.-17.11. Seinäjoella.  Yhdistys on pääosin ammattikorkeakouluissa toimivien tekniikan ja liikenteen alan henkilöiden etujärjestö. Sekä kokouksessa että väliajoilla keskustelussa nousi voimakkaasti esille opetusresurssien väheneminen korkeakouluissa. Samoin keskustelua käytiin niin sanotun omaehtoisen oppimisen mahdollisuuksista ja haasteista erityisesti peruskoulussa ja toisen asteen opetuksessa. Kentällä on nähty, kuinka tekniikan alalle pyrkivillä on yhä vaatimattomammat taidot niin kielellisesti kuin matemaattisestikin. Ja kuten olemme saaneet lehdistä viime aikoina lukea, myös muilla aloilla on sama huoli.
Meillä ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja oppia. Iso osa oppijoista kehittyy itseohjautuviksi vasta aikuisena ja joillekin itseohjautuva oppiminen on vaikeaa aina. Siksi on erittäin tärkeää, että meillä on riittävät resurssit myös lähiopetukseen. Lähiopetuksen menetelmiä voidaan tietysti kehittää, mutta sitä on oltava riittävästi. Ennen sanottiin, että lukemaan oppii lukemalla ja laskemaan laskemalla. Tähän voisi jatkaa, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Näissä perustaidoissa alkaa olla isoja puutteita opiskelemaan pyrkivillä. Johtuneeko siitä, että laskemisen, lukemisen ja kirjoittamisen tunteja on vähennetty, vastuuta on siirretty aina vain enemmän oppijalle myös nuorimmilla ja kaikilta se ei kotona yksin onnistu.
20181117_risikko Haluammeko olla edelleen koulutuksen mallimaa? Siihen päästään vain antamalla riittävä tuki opetushenkilöstölle. Se tuki ei ole resurssien vähentämistä, vaan niiden järkevää kohdentamista. Saimme jakaa huolemme opetuksen resursseista kokouksessamme vierailleen eduskunnan puhemies Paula Risikon (kuvassa) kanssa. Risikolla on erinomainen kosketuspinta korkeakoulumaailmaan, ja hän ymmärtää huolemme. Toivottavasti vahva viestimme auttaa resurssien säilyttämisessä edes nykyisellään ja mieluummin vielä lisäämään niitä. Koulutuksesta emme voi tinkiä, vaan haluamme, että kansakuntamme kynttilät loistavat edelleen.

Eija Hauska-Mertanen

 

Hätä ihmisestä

26.2.2019

Vanhusten hoidossa ei tunnu tänä päivänä olevan sen paremmin, kuin neljä vuotta sitten kirjoittaessani alla olevaa artikkelia. Päin vastoin, yhä useampi vanhus on oman kotinsa vanki, jota akuuttisairastumisen seurauksena kuljetetaan edestakaisin paikasta toiseen.

19.4.2015 kirjoitin: Taksikuskit kertovat, kuinka he joutuvat joskus viemään sairaalan kotiuttaman vanhuksen kotiin, joka voi sijaita hyvinkin kaukana muusta asutuksesta ja jopa peittelemään tämän vuoteeseen. Vastaavia tositarinoita elävästä elämästä olen kuunnellut kuluneena viikonloppuna ja herää kysymys: ”Olenko ylpeä tällaisesta hyvinvointivaltiosta, joka jättää heitteille itsestään huolehtimiseen kykenemättömän kansalaisensa?” Tämä ei ole pelkästään rahakysymys. Viimekädessä tämä on asennekysymys. Kaikesta hienosta koulutusesta huolimatta meillä on puute asennekasvatuksesta. Minä voin valita, välitänkö. Mutta minun pitää kertoa se myös lapsilleni ja se on vaikeaa. Meidän aikaamme ottaa niin moni muu asia.

Käykää ihmiset äänestämässä. Me voimme vaikuttaa siihen, syrjäytyvätkö ihmiset, jätetäänkö heidät heitteille vai alammeko välittää toisistamme. Kun pidämme huolta toisistamme, meille riittää myös työtä ja hyvinvointia.

Kaakkois-Suomi tarvitsee koulunsa, myös 2020-luvulla

Mikä muuttui kuluneella hallituskaudella. Ainakin Etelä-Karjalaisittain on koulutusken osalta tapahtunut isoja muutoksia. Imatralta lähtee AMK Lappeenrantaan. Asialla on kaksi puolta, mutta tietysti imatralaisena näen ehkä hiukan voimakkaammin sen haitan, mitä lähtö tuo elinvoimallemme. Toki monelle nuorelle korkeakoulukampuksen syke ja sen tarjoamat, monipuoliset mahdollisuudet on hyvä asia. Vaan mitä tapahtunee tulevaisuudessa, kun olemme yhtä suurta korkeakouluperhettä yliopiston ja Lahden amk:n kanssa.

Koulutus on nyt melkolailla keskiössä näissä vaaleissa 2019. OIkein suunnattu koulutus tuo työtä.  Suomessa on kyllä työtä ja se tarvitsee tekijänsä, mutta jos emme tue työllistymisen edellytyksiä, ei löydy teettäjiä. Ja jos laskemme kustannuksia lyhyellä aikavälillä, ei löydy maksajia.

Koulutuksen merkitys työllisyyteen on suuri. Sen osuus myös syrjäytymiseen on merkittävä. Suurimmassa vaarassa pudota yhteiskunnan kelkasta ovat henkilöt, joita ei ole pystytty tukemaan itsenäistymisessä ja kouluttautumisessa. Tuen puute voi tulla kasvuympäristöstä, niin kotoa, kuin koulustakin. Siksi niin sanottujen ammattikasvattajien jatkuva kouluttautuminen on myös erittäin tärkeää.

Ei ole merkityksetöntä myöskään koulujen sijainti. Monelle nuorelle esimerkiksi muutto pois kotoa 16-vuotiaana vai olla haasteellinen paikka. Tosin joillekin myös uuden, hyvän elämän alku. Siksi erityisesti ammattiopistojen ja muiden 2. asteen oppilaitosten vieminen kauas opiskelijoista voi tulla pitkän päälle hyvin kalliiksi. Pidän tärkeänä, että meillä on riittävästi kaiken tasoista koulutusta kaikissa maakunnissa ja sitä, että koulutus on oikein kohdennettua. Koulutukseen on oltava myös riittävät resurssit.

Kentällä eniten puhuttaa – eläkkeiden verotus

Kierrellessä vaalikenttää ensimmäisiä asioita, jotka otetaan puheeksi, on eläkkeet. Itse ’törmäsin’ käytännön tasolla asiaan tuttuni jäätyä juuri eläkkeelle. Hän kertoi järkyttyneensä eläkkeen verotuksesta, joka oli huomattavasti suurempaa, kuin aiemmin saadun palkan verotus. Luonnollisesti eläkkeestä ei mene enää esim. työttömyysvakuutusmaksuja ja siinä mielessä voi olla perusteltua asiaa kompensoida, mutta toisaalta – eläke on huomattavasti pienempi, kuin saatu työtulo. Meidän eläkeindeksimme laskeminen aikanaan ja sittemmin tehdyt toimenpiteet eivät ole mielestäni oikeutettuja. Olisin valmis tarkistamaan asiaa oikeaan suuntaan ja etsimään pitkän tähtäimen säästöjä ihan muista kohteista. Miksei tietysti myös ylisuurista eläkkeistä, mitä se sitten tarkoittaakin.

Eläkerahastoissa on onneksi turvaa tulevillekin vuosille, ja lisää tulee.

Vapaus ja vastuu on ongelmallinen yhtälö myös 2019

Suomessa on sääntöä säännön päälle ja kieltoa kiellon päälle. Tämä sääntelyn luvattu maa on tullut pisteeseen, jossa säänttelyä halutaan purkaa. Halutaan lisää vapautta. Ja hyvä niin, kunhan  puretaan sääntelyä sieltä, missä se on tarpeetonta.

Monet tahot pitävät tiukan alkoholipolitiikan löyhentämistä tavoittelemisen arvoisena vapautena. Miedot viinit halutaan ruokakauppoihin ja ravintolaelämä halutaan vapauttaa aikataulusäännöksistä. Samaan aikaan meillä on suurempi ongelma alkoholista kansallisesti, kuin koskaan aikaisemmin. Miksi meillä tuodaan niin vähän esiin faktaa alkoholin haitoista. Ja miksi ihminen sitten tarvitsee sääntelyä? Annetaan niiden juoda, jotka haluaa. Mitä sitä vahtaamaan.

Alkoholihaitat kun eivät vaan koske pelkästään käyttäjää, vaan usein lukuisia muita henkilöitä. Ja valitettavasti yhteiskunnalle lankeaa se lasku maksettavaksi. Jos jokainen hoitaisi omat kulunsa, helpottaisiko se asiaa? Tuskin, sillä esimerkiksi perheille ja työnantajille aiheutuvat haitat ovat oma lukunsa. Ihminen ei jostain syystä osaa kantaa vastuuta, joka vapaudesta seuraa.

Suomessa palaa yhteiskunnan varoja arviolta 4 – 7 miljardia euroa päihdeongelmien hoitoon. On laskettu, että voisimme säästää 1,4 – 2 miljardia, jos kansamme vähentäisi päihteiden käyttöä. Suurin osa näistä päihteistä on alkoholia. Monelle tulee varmasti yllätyksenä se, että suomalaisista puhtaita kohtuu käyttäjiä on enää vaille puolet ja naisten osuus käyttäjissä sekä haittojen synnyssä on lisääntynyt paljon. Halusi tai ei, nainen sietää huomattavasti pienempiä määriä alkoholia kuin mies. Ikäihmisien yksinäisyyttä kuuluisi meidän ihmisten hoitaa alkoholin sijaan, mutta niin vain on, että haitat tällä sektorilla lisääntyvät valtavasti.

Onko meillä on varaa tuijottaa vain omaa napaamme. Minulle on aivan sama, mistä viiniä tai olutta saa. Jos sitä tarvitsen, voin käydä yhtä hyvin hakemassa sen alkosta. Mutta monelle alkoholin suurkuluttajalle ja erityisesti hänen perheelleen sillä on huomattava merkitys. On tutkittu että alkoholihaittojen ehkäisy on ja käyttöön vaikuttaminen on tehokkaampaa, kun toimenpiteet kohdistuvat yhtäläisesti kaikkiin käyttäjiin. Eikö tämä olisi sitä paljon peräänkuulutettua välittämistä toisista. Tukisi myös yhteisöllisyyttä tämä välittäminen.

1972 Suomessa kuoli 1072 henkilöä tieliikenneonnettomuuksissa. Vuosi oli synkin näiltä osin. Vuonna 2013 Suomen tieliikenteessä kuoli 258 henkilöä ja loukkaantui vakavasti 6681 henkilöä. Tämän 40:n vuoden ajanjaksolla liikenne on monikertaistunut. Mikä sitten on syynä positiiviseen kehitykseen. 1968 Suomeen tulivat yleiset nopeusrajoitukset (110 ja 90 m/h) 1972 astui voimaan uusi laki, joka sääteli nuorten kuljettajien nopeudet 80 kilomtriin tunnissa. Tuosta se onnettomuustilastojen ’kaunistuminen’ käynnistyi. Sama tilanne on tullut eteen alkoholin käytössä toisin päin. En kannata kieltolakia takaisin, mutta esimerkiksi verotuksellisin keinoin on saatavissa jotain aikaan. Verotuloja sieltä mistä haittoja syntyy. Niinhän se menee autoilunkin osalta.

Omaishoitajien arkihuolet

Suomessa arvioidaan olevan noin 300 000 omaishoitajaa. Heistä noin 43 000:lla oli vuonna 2014 hoitosopimus. 60 000:n arviodaan tekevän vaativaa, ympärivuorokautista hoitotoimenpiteitä vaativaa työtä. Suuri osa omaishoitajilla on pitkä ja läheinen suhde hoidettavaan ja hoidettava on yleensä puoliso, vanhempi tai lapsi. Omaishoitaja on valinnut tehtävänsä rakkauden perusteella.

Vaikka muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut kehittymistä omaishoidon käytännöissä, ovat omaishoitajat edelleen yhteiskunnassa tavallaan hyväksikäytettyjä. Jos verrataan laitoshoidon ja omaishoidon kustannuksia, niistä ei voida puhua edes samassa kuussa. Omaishoito on edullista ja siksi sitä olisi syytä edelleen kehittää.

Omaishoitaja tarvitsee tukea, riittävästi vapaata sekä talouden kannustumia selvitäkseen tehtävistään. Kaikilla ei ole sitä toista läheistä, joka voi tulla sijaistamaan, kun omaishoitaja on levon tarpeessa. Hoitajat ovat usein ikääntyneitä ja osa tarvitsisi jo itsekin hoivaa.

Kuunnellessani omaishoitajan arkipäivän huolia, on ikävästi tullut mieleen, että eihän meidän hyvinvointiyhteikuntamme vain jätä tätäkin joukkoa selviytymään yksin. Tämän joukon jaksaminen on meille tärkeää. Kun haluamme tehostaa ja säästää, omaishoitajien tukeminen auttaa pieneltä osaltaan siinä.

Teillä kulkee hyvin?

Tiesuunnittelutausta vie mielenkiintoisiin tehtäviin ja tilanteisiin. Tänään olin Alueellisilla yksityistiepäivillä Imatralla. Tapahtumasta on hyötyä opetustyössäni väylien parissa. Siitä on iloa myös tiekuntien hoidossa ja luottamustoimessa Imatran teknisessä lautakunnassa.

Mutta – tieto lisää tuskaa. Kun kävimme läpi tieavustusten määrää, kyllä kirpaisi. Suomessa on vajaat 80 000 kilometriä julkisia teitä ja noin 360 000 kilometriä yksityisteitä. 90 000 kilometriä yksityisteistä käyttävät ne, joilla on tarve päästä pysyvään asumukseensa. 120 000 kilometriä teistä on metsäautoteitä ja loput muita metsä- ja mökkiteitä (tiedot Suomen Tieyhdistyksen nettisivut). Suuri osa näistä teistä on siis ihmisten hyvinvoinnin sekä elinkeinoelämän kannalta täysin välttämättömiä. Onko meillä varaa antaa tämän omaisuuden rapistua? Onko meillä vara asettaa turvallisuutemme kyseenalaiseksi väylien huonon kunnon takia? Mielestäni tästä ei synny todellista säästöä.

Samat kysymykset koskevat niin julkisen kuin yksityisen sektorin väyliä. Me pidämme pääsemistä paikasta toiseen perusoikeutena. Kuinka se näkyy tämän hetkisessä väylärahoituksessa. Ei näy, sanon minä. Asialle on tehtävä pikaisesti jotain. Rahoitusta kaivataan kipeästi lisää. Riittävä rahoitus väylien kunnossapitoon tukee turvallisuutta, työllistymistä ja elinkeinoelämän menestymistä.