Tietoja

Eija Hauska-Mertanen

Bio: Olen 60-vuotias yhdyskuntatekniikan lehtori ja insinööri (YAMK). Päätyökseni opetan insinööri- ja rakennusmestariopiskelijoille teiden, katujen ja kunnallistekniikan suunnittelua ja toteutusta. Vapaa-aikani menee ulkoiluun, lukemiseen ja ihmisten kohtaamiseen. Toimin Kristillisdemokraattien Imatran paikallisosaston ja Kaakkois-Suomen naisten puheenjohtajana sekä Kymen piirin hallituksessa. Olen oman ammattiyhdistykseni TOOL Lappeenranta ry:n puheenjohtaja. Istun myös TOOLin valtuustossa. Minulla on hoidettavanani pari yksityistiekuntaa. Olen vaimo ja viiden jo kotoa pois muuttaneen lapsen äiti. Olen saanut syntymälahjaksi kiitollisen ja vähään tyytyväisen mielen. Siksi haluan, että hyvää jaetaan tasapuolisemmin. Mielestäni jokaisella on oikeus oppimiseen, mutta oppijoilla myös velvollisuus hyödyntää heille yhteiskunnan varoilla tarjolla olevat mahdollisuudet. Jokaisella on myös oltava oikeus hyvään hoivaan ja mielipiteensä ilmaisemiseen. Mielipiteitään tulee ilmaista rakentavasti.

View complete profile

 

2 thoughts on “Tietoja

  1. Hei, mitä mieltä olet hoitajien influenssa pakkorokotuksista? Pitäisikö hoitajilla olla influenssarokotus vapaaehtoinen?
    Kannatatko aborttia?
    Pitäisikö sinusta maahanmuuttoa tiukentaa ja jos pitäisi niin millä tavalla?

    Tykkää

    • Hei Jonna,
      Kiitos viestistäsi ja anteeksi, että vastaus on viipynyt.
      En ole aiemmin käyttänyt tätä viestikanavaa ja en heti oivaltanut, että puhelimeni ilmoitti tällaisesta viestistä, kun tämä oli tullut palveluntarjoajan kautta.

      En kannata ylipäätään pakkoja, mutta hoitajien rokottaminen influessaa vastaan voisi olla myös luontainen asia. Rokotusten kokonaishyödyt lienevät ilmeiset, vaikka esimerkiksi tänä vuonna rokotus ei suojannut mm. miestäni sairastumasta influenssaan (työskentelee sairaalassa). Rokotukset voivat kuitenkin pienentää sekä taudin leviämistä, että sen rajuutta. Itse olen rokottautunut vasta parina viime vuotena, en niinkään itseni takia, kuin siksi, että työyhteisössäni on tuhansia ihmisiä.

      En kannata aborttia. Nykyisellä tiedon ja ehkäisykeinojen määrällä on edelleen yllättävää, miten paljon abortteihin joudutaan turvautumaan. Minulle ihmiselämä on jo se pienin alkio äidin kohdussa. Mutta ihan niin kuin muutenkaan elämässä, en tässäkään asiassa voi ihmistä tuomita. Sellaista valtaa minulla ei ole. Toivon kuitenkin että aborttien määrä kääntyisi taas laskuun. Ja toivon myös, että ei toivotut raskaudet voisivat myös vastata niiden vanhempien toiveeseen, jotka eivät itse lasta saa.

      Maahanmuutto ja pakolaisuus ovat eri asioita ja mietin, kumppaa tarkoitat. Hallitsematon maahanmuutto joka liittyy erityisesti pakolaisuuteen on kuitenkin tuonut meille isoja ongelmia. Lähtökohtaisesti ihmisiä, jotka joutuvat lähtemään kotimaastaan turvallisuutensa tai esimerkiksi nälänhädän vuoksi, tulee auttaa. Halvimmin ja parhaiten se voitaisi tehdä ihmisen kotimaahan. Se olisi myös ihmiselle itselleen inhimillisin tapa. Kun yritän miettiä pakolaisuutta itseni kautta, mietin, millaista olisi mennä kielitaidottomana uuteen maahan ilman mitään. Kamala ajatuskin. Maahanmuuttoa me tarvitsemme, että saisimme tekijöitä niihin lukuisiin tehtäviin, jotka odottavat tekijäänsä. Eli kannatan työperäistä maahanmuuttoa. Tai sitten meidän pitäisi saada kantasuomalaisissa asennemuutos. Nyt meillä on esimerkiksi linja-autokuskeista kasvukeskuksissa jatkuva pula, mutta suomalainen ei halua siihen kouluttautua. Mitä pakolaisuuteen tulee, kiristäisin pakolaispolitiikkaa. Meillä täytyy olla mahdollisuus tarkistaa, että keitä tänne tulee ja avustamien täytyy kohdistua niihin heikompiin, joita edellee edustavat naiset ja lapset. Eli kiintiöpakolaisia leireiltä. Esimerkiksi uskonsa tähden vainotut kristityt olisivat hyvä ryhmä, koska olisivat helpommin integroitavissa meidän yhteiskuntaamme. Pakolaisuudessa on outoa, että Eurooppaan virtaa nuoria miehiä. Kun katselen kuvia suomalaisten pakolaisuudesta ja maastamuutosta aikanaan, silloin lähtivät naiset ja lapset. Vaikka onhan täältä työn perään lähteneet myös ne miehet ensin. Mutta Suomeen tullaan myös hyvän sosiaaliturvan perään ja se ei minusta passaa.

      No, tästä vastauksesta tuli oikea vuodatus. Kun innostun kirjoittamaan (jos ei ole työviestejä), tulee tekstiä vaikka kuinka. Toivottavasti jaksoit lukea ja sait tarvitsemasi tiedonkin ajatuksistani.

      Aurinkoista kevättä sinulle!
      Ystävälliseti

      Eija Hauska-Mertanen

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s